Herään meren rannalta. Ympärilläni on metsää, ja horisontissa siintää pieni kylä. Missä olen? Mitä on tapahtunut? Kuulen vain aaltojen kohinan ja lintujen laulun. Suuri eläin ylittää autotien. Outoa.
Päätän suunnata kohti kylää. Varmuuden vuoksi koukkaan metsän kautta, sillä jokin avoimessa maastossa tuntuu uhkaavalta.
Saapuessani kylän reunalle näen tummia, laahustavia hahmoja. Jähmetyn paikoilleni. Yhtäkkiä talojen keskeltä juoksee toinen ihminen, perässään lauma aggressiivisia... zombeja? Hän huomaa minut ja säntää luokseni lauma perässään. Tuntematon selviytyjä huutaa jotain venäjäksi, ja lähdemme juoksemaan rinta rinnan pois kylästä.
Zombeja on kaikkialla, ja pian huomaan selviytyjän kadonneen. En uskalla lähteä etsimään epäonnista kumppaniani, sillä yksi zombeista on aivan kintereilläni. Juoksen henkeni edestä.
Zombi seuraa minua kilometrikaupalla, kunnes näen pienen majakan. Suuntaan sinne ja karistan zombin kintereiltäni. Majakan edessä laahustaa toinen zombi, joka ei kuitenkaan huomaa minua. Kiipeän ylös, missä minua odottaa mieluisa yllätys: joku on jättänyt haulikkonsa majakkaan! Nostan sen lattialta ja lasken patruunat. Kaksi ammusta.
Päätän jäädä majakkaan - se tuntuu turvallisimmalta vaihtoehdolta. Ei mene kuitenkaan kauaa, ennen kuin alhaalla ollut zombi hoksaa olemassaoloni ja päättää kiivetä ylös. Ammun paniikissa sitä kohti, mutta kutini menee metrikaupalla ohi. Lataan ja ammun uudestaan, osuen tällä kertaa majakan seinään. Zombi hyökkää ja pudottaa minut majakasta. Tunnen kuinka sääriluuni napsahtaa poikki.
Yritän juosta, mutta kaadun naamalleni. Kipu on järkyttävä. Yritän nousta ylös, mutta en pysty. Lähden ryömimään kohti horisontissa siintävää rakennusta. Zombit eivät enää seuraa minua. Verenhukka on valtava. Näkökenttäni sumenee hitaasti, mutta ryömin silti eteenpäin. Pidän tiukasti kiinni haulikosta, ja yritän taas päästä ylös. Kaadun. Näkökenttäni sumenee.
J. S. Saari, 2015. Perustuu DayZ-arvosteluun, jonka kirjoitin peliblogiini.