Short story: Pimeys

Missä olet?

Missä minä olen?


Tälläistäkö tämä tulee olemaan?

Haluaisin nähdä sinut vielä kerran.


Oletko siinä?

Et.

Se on joku muu.

Joku ruma ja kuollut.


Se taisi puraista minua.

Haukata.

Viedä palan mukanaan ja antaa tilalle jotain muuta.


Heikottaa.

Oksettaa.

Löysin oven, mutta siinä ei ollut kahvaa.


Kuljen kohti valoa.


Herään hikisenä, puhun kielillä.

Lämmin neste kasvoillani, onko se sinua?

En tunne enää kättäni.


Kuulen muiden äänet.

Ne eivät enää etsi minua.

Taidan olla pian yksi heistä.


EN HALUA.


Hmpmh?


Oletko siellä?

Piilossa komerossa?

Se on ainoa ovi jonka takaa pilkistää valoa.


Koputan.

Haluaisitko avata?


HAKKAAN.

AVAA.


Meitä on täällä jo monta.

Haluaisimme vain puhua.

Jutella.

SYÖDÄ.

Aina välillä en muista enää kuka olen.

Haluaistiko auttaa?


AVAA.

Avaa ennen kuin unohdan.


Haluaisin vain käpertyä hetkeksi viereesi.

Olla kuin ennen.

Katsoa... en muista enää mitä katsoimme.

Liha on hyvää.

Sinun lihasi.


ARGH.


Kuka siellä?

Oletko siellä?

Olenko minä täällä?

Kuka tämä on.


AVAA.

AVAA.

AVAA.

AVAA.

AVAA.

AAAA...


Olen pimeässä.

Olen osa sitä.


Avaa.


J. S. Saari, 2018

Recent Posts

See All

Pöydällä makaava ruumis on kaikessa groteskiudessaan kaunis. Se voisi olla kuka tahansa, autoilijan murhaamaksi jäänyt pyöräilijä, henkirikoksen uhri, itsemurhan tehnyt nuori. Mutta se ei ole ihminen.

Luentosalin valot välkkyvät tähtien lailla. Powerpoint-esityksen viimeinen dia taistelee sammuvaa tietokonetta vastaan, yrittäen vielä hetken julistaa sanomaansa valtavalla, vuosien kellertämällä valk

Se tyyppi erottui joukosta jo noustessamme alukseen. Harmaan, surumielisen matkustajameren keskeltä kohonnut pitkä, värikkäästi pukeutunut hahmo pisti tietysti silmään – kaiken lisäksi se hymyili iloi